torstai 2. elokuuta 2012

Tie 52 Somerontie la aamu klo:8.30

Ohi vilisee maalaismaisemaa.
Olen tiellä nro 52, kohti Someroa. 


Huoltoasemalla syön ABC-aamiaisen, mukaan otan kahvin.Tämä on hyvä idea, sillä kotoa lähtö oli 6.30 eikä aamiaiselle jäänyt aikaa.

Takaisin helteiseen ilmaan ja nokka kohti odottelevaa hääseuruetta...

Auton ikkunasta näkyy vain peltoa sekä siellä täällä yksinään söpösti nököttäviä maalaistaloja sekä niiden välittömässä läheisyydessä muutamia aittoja ja navettoja.
Muutaman lehmänkin bongasin jo.



Hääparin koti klo:8.30.





Aloitan ensimmäiseksi morsiamen äidin meikkauksella.




Tarkastan morsiamen äidin juhlahameen värin ja huulipunan yhteensopivuuden vielä.



Ja valmista alkaa tulla.








Seuraavana vuorossa on kampaajalta saapunut morsiamen sisar, joka toimii myös yhtenä kaasona.




Laitetaan silmämeikkiin irtoripsiä lisäksi.Dipataan tupsut liimaan ja asetellaan pinsettien avulla paikalleen.



Lopuksi huulimeikki ja kaaso on valmis.


Huomaan, että kaasot ja morsian saapuvat varsin vauhdikkaasti kampaajalta vuorotellen vaikka kampaamoon täytyy ajaa muutama kilometri kotoa.

Laskeskelen, että kampaaja käyttää henkilöä kohden noin 45min aikaa ja valmiit kampaukset ovat silti todella viimeisteltyjä ja huolellisesti tehtyjä. Tiedustelen kampaajan tietoja ja kaikki ovat käyneet samassa Somerolla sijaitsevassa The Red Head 33-Parturi-kampaamossa.

Tästä kehkeytyy joskus ongelmia aikatauluihin, jos ihmiset eivät ole tilanneet kampaaja kotiin ja muualla tehdyt kampaukset venyvät aikataulullisesti paljon. Olen nähnyt muutamia paniikkeja asiaan liittyen..
Mutta tässä tapauksessa hääseurueen kampaukset olivat todella upeita ja vielä vauhdikkaasti toteutettuja!


Koru istui kauniisti kampaukseen.




Kaaso ihastui käyttämääni MAC:n Prep+Prime SPF 50 Face protect protection-pohjustajaan, jolla kiiltävän ihon saa aisoihin ja jonka avulla meikki kestää raikkaana ja mattana koko päivän. 



Morsiamen meikkaus...





Käydään vielä tarkastamassa isommasta peilistä lopputulosta ja olemme tyytyväisiä.




Vielä siveltimien puhdistus ja matkaan halki kesäisen maaseudun...


Kiitos, että sain taltioida kuviksi ihanan hääaamunne, kiitos vieraanvaraisuudestanne ja terveisiä sinne Somerolle!
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto