tiistai 10. helmikuuta 2015

Kyyhkyt lentoon!

Hieman viiveellä sain nämä ihanat kuvat viime vuoden lopulta yhdestä hääkeikastani. Ilokseni mahtava kuvaaja Samuli Miettinen oli saanut napattua myös minun työskentelystäni muutamia mainioita otoksia. Se on harvinaista herkkua minulle, sillä yleensä kuvailen vain itse pikku kamerallani työn jälkeä ja silloin on luonnollisesti vaikea olla kuvissa mukana. 

Kaikenkaikkiaan nämä hääkuvat olivat aivan upeita. Poimin niistä muutamia tänne blogiin teille nähtäväksi. Kiitos hääparille ja valokuvaajalle, kun annoitte minulle luvan käyttää kuvianne.


Meikkauspaikkana toimi hotelli Kämp Helsingissä.

Kaikki kuvat: Samuli Miettinen
Morsiamen meikkaus: GMC-Studio/Minna 









Tein meikkipohjan häämeikkiin jälleen yhdistämällä Estee Lauderin Perfectionist-meikkivoiteen Kryolanin Make Up Blendiin, jolloin pohja on sekä peittävä että täysin vedenkestävä. Jos muutama kyynel vierähtää tai taivaalta tulee vettä, ei meikkipohjan kestosta tarvitse ainakaan huolehtia. Muita asioita riittää hääpäivänä kuitenkin huolehdittavaksi.



Meikkipohja: Estee Lauder Perfectionist, Kryolan Make Up Blend
Silmämeikki: Joe Blasco-tuotteet
Huulet: Joe Blasco-tuotteet






Kaunis morsian valmiina juhlaan...


Sulhasen puuterointi on hyvä muistaa onnistuneita hääkuvia varten. Kuinka monen monta kertaa sulhaset istuvatkaan meikkituoliin hieman hermostuneina (apua, joudun meikattavaksi...) ja usein ensimmäinen reaktio on: "Ei ikinä, en tarvitse mitään meikkiä!", kun morsian ottaa asian puheeksi kotona ennen häitä. Mutta meikkaukseen (tai oikeammin: Sulhasen puuterointiin) suostuvat sulhaset huomaavatkin sitten ettei miehen "meikki" todellakaan erotu iholta. Iho on vain tasaisempi, ihon sävy myös tasainen ja iho ei kiillä.Myös mahdolliset tummat silmänaluset tai näppylät saadaan peittoon. Tämä auttaa hääkuvien onnistumisessa huomattavasti. Aikaa sulhasen puuterointiin hääpäivänä menee noin 10min.






Upea täyspitkä huntu kruunasi hääpuvun.



Hääpäivää varten on mahdollista vuokrata "kirjekyyhkyjä", jotka vapautetaan hääseremonian päätteeksi ja ne matkaavat taivaalle kaartaen kotia kohti...





Ja joskus päätyvät matkalla vähän halimaankin...




Minun mielestäni kuvaaja on hyödyntänyt hienosti kaikki elementit upeissa kuvissa!




Häämeikki toimii yhtä hienosti sekä mustavalko- että värikuvissa.


Haikon kartanon kaunis juhlasali.







2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ja kaunis meikki! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Minunkin mielestäni morsiamen meikki onnistui hyvin ja toimii sekä mustavalko- että värikuvissa hyvin. Valokuvaaja on ottanut hienoja kuvia juhlista. :)

    VastaaPoista

Aika vierii...

 Näin se aika vierii eteenpäin... Edellinen postaus täällä vuodelta 2021! Kuitenkin olen täällä. GMC-Studio on täällä ja Kosmetiikkaviidakko...

Blogiarkisto